Helposti valmistuva suolainen pannukakku höystetään ranskankermalla, rapealla pekonilla ja pinaatilla. Suolainen pannukakku maistuu lounaana tai päivällisenä salaatin kera, brunssilla tai vaikkapa välipalana.
1. Tee ensin pannaritaikina: Riko munat kulhoon. Lisää jauhot ja noin 2 dl maitoa. Sekoita voimakkaasti vispilällä, kunnes taikina on tasaista. Sekoita joukkoon loppu maito ja suola. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä noin puoli tuntia.
2. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Vuole päälle voinokareita. Paista pannukakkua 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes se on saanut väriä pintaansa ja vaikuttaa kypsältä.
3. Ruskista pekoni paistinpannulla omassa rasvassaan. Nosta ruskistetut pekonit valumaan talouspaperin päälle. Hienonna pekonit.
4. Sekoita suola ja mustapippuri ranskankermaan.
5. Levitä maustettu ranskankerma hieman jäähtyneen pannarin päälle. Ripottele ranskankermalle pekonimuru, pinaatti ja juustoraaste. Rouhaise pinnalle halutessasi hieman mustapippuria.
Suolaisen pannarin päälle voi kokeilla muitakin täytteitä. Esimerkiksi kinkku, savukala, katkaravut, erilaiset juustot ja kasvikset sopivat mainiosti pannarin päällisiksi.