Koko kansan rakastama porkkanakakku onnistuu mainiosti myös ilman munia ja maitotuotteita. Mehevä porkkanakakku saa ylleen sitruunaisen kuorrutuksen ja rousketta pähkinöistä.
1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2. Kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Rouhi pähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Raasta sitruunan kuori hienoksi raasteeksi.
3. Sekoita fariinisokeri, rypsiöljy ja kaurajuoma keskenään.
4. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet eli vehnäjauhot, maissitärkkelys, leivinjauhe, kaneli, kardemumma ja suola.
5. Sekoita kuivat aineet sokeri-öljy-kaurajuoma seokseen. Kääntele joukkoon porkkanaraaste, pähkinärouhe ja sitruunan kuori. Älä sekoita enempää, kuin on välttämätöntä.
6. Voitele leipävuoka vegaanisella margariinilla ja jauhota korppujauhoilla.
7. Levitä kakkutaikina vuokaan ja paista 50-60 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Voit kokeilla kypsyyttä pistämällä kakkuun hammastikun. Jos se tulee ulos kakusta kuivana, on kakku kypsä. Mikäli kakun pinta meinaa paistoajan loppuvaiheessa tummua, peitä se leivinpaperilla.
8. Anna kakun jäähtyä kunnolla, ensin noin puoli tuntia vuuassa ja sitten ritilällä.
9. Kuorrutusta varten vatkaa käsivatkaimella tuorejuusto ja tomusokeri sekaisin. Mausta hienoksi raastetulla sitruunan kuorella ja sitruunan mehulla.
10. Siirrä kakku tarjoiluvadille. Levitä kuorrutus pinnalle (voit tarjoilla osan kuorrutuksesta erikseen). Koristele kakku paahdetuilla pähkinöillä, sitruunasiivuilla ja mintun lehdillä.