Hanna Hurtta oli aikoinaan yksi Suomen ensimmäisistä ruokabloggareista. Nyt hän raivaa tietä resepteillään vegaaniselle ruoalle, puhuu kasvisruoan puolesta ja ryhtyi herkulliseen kasviskapinaan.
Mitä ruoka merkitsee sinulle?
”Ruoka ja kasvisruoka on ammattini ja ollut intohimoni aina. Veren perintöäkin on mukana. Isoäidillä oli aikoinaan Kouvolassa ravintola ja vanhemmillani myös. Loppujen lopuksi koen ajautuneeni ja löytäneeni juttuni ruoan parissa kuitenkin vähän vahingossa.”
Olit yksi Suomen ensimmäisistä ruokabloggareista Hannan Soppa -blogilla, miten kaikki alkoi?
”Opiskelin vuonna 2008 kokiksi ravintolakoulu Perhossa, eikä Suomessa vielä tuolloin ollut juurikaan ruokablogeja. Idean saatuani olinkin jo saman tien toteuttamassa Hannan Soppaa. Blogin nimikin syntyi hetken mielijohteesta. Alussa blogin ideana oli tallentaa sinne koulussa kokkaamamme reseptit. Blogi näki vajaan 15 vuoden aikana monenlaisia vaiheita ja muotoja, nyt olen sulkenut sen lopullisesti.”
Mikä on Kasviskapina?
”Minulla oli vahva tunne siitä, etten enää halua tehdä lihareseptejä. Perustin Kasvikapina -sivuston vegaaniruualle ja kasviksille. Aloitin kaiken puhtaalta pöydältä ja nyt haluan innostaa suomalaisia kokkaamaan kasvipohjaista ruokaa.
Kasviskapina on kasvisruokasivusto, jossa on pääosin reseptejä, mutta myös tietoa eri kasviksista, ravitsemusta ja tulevaisuudessa myös asiantuntija-artikkeleita.”
Loviisalainen ruokatoimittaja, valokuvaaja ja Kasviskapina-sivuston perustaja. Instagramissa yli 20 000 seuraajaa.
Tuli tunnetuksi Hanna soppa -blogista, joka oli Suomen ensimmäisiä ruokablogeja (2008–2022).
Ruoka ja kasvisruoka on ammatti ja intohimo.
Harrastaa lukemista, äänikirjojen kuuntelua, keramiikan tekemistä ja hiihtämistä.
”Olen tainnut joskus sanoa, etten ikinä voisi olla vegaani, koska pidän aivan liikaa juustoista ja pekonistakin. Nyt kuitenkin olen vegaani ja tykkään paljon jopa vegaanisista juustoista. Se on ollut niin tottumis- kuin makuaistin muokkautumiskysymyskin. Myös vegaaniset juustotuotteet ovat kehittyneet tosi paljon.
Tempauduin jossakin vaiheessa mukaan lumipalloefektiin, josta ei ollut enää paluuta sekaruoan pariin. Alun perin ilmasto ja sen kehno tila sai lisäämään kasvissyöntiä. Pian huomasin, että eläinten hyvinvointi nousi yhä tärkeämmäksi asiaksi, ja yhtäkkiä ympäristö ja luontokato olivat mukana ajatuksissa. Toki myös kasvisruoan terveellisyys, niin henkilökohtaisesta kuin kansanterveydellisestä näkökulmasta, on minulle tärkeää.
En koe, että olen vegaaniuuden myötä joutunut luopumaan mistään, päinvastoin. Tuntuu, että minulle on avautunut ihan uudenlainen kulinaristinen ja hedonistinen maailma. Mitä kaikkea ”uutta” voin keksiä tutuistakin ruoista, kun valmistan ne vegaanisesti? Inspiroidun siitä kovasti.”
Millaisia ruokia suosit arjessasi? Vinkkisi helppoon kasvisruokaan?
”Meillä syödään useimmiten ihan tavallisia kotiruokia, mutta vegaanisina versioina. Yksi koko perheen suosikki on makaronilaatikko. Vegaaniseen makaronilaatikkoon tulee pastaa, soijarouhetta, kaurakermaa ja mausteita. Laitan kaikki ainekset raakana uunivuokaan ja kaurakerma lorautetaan sekaan. Ruoka kypsyy itsekseen uunissa. Niin helppoa, että jopa ekaluokkalaiset lapseni osaavat tehdä sen itse.”
Miten haluaisit rohkaista ihmistä, joka haluaisi kokeilla ja syödä enemmän kasvisruokaa?
”Nykyään on helppo kokeilla ja vaihtaa lihatuotteita kasviperäisiin. Tee vaikka perusjauheliharuoka kasvisjauhiksella. Tai vaihda kerma kaurakermaan.
Aasialaisissa keittiöissä on luonnostaan paljon vegaanisia ruokia. Jos aasialaiset maut ovat mieleen, kannattaa etsiä kasvisruokareseptejä sieltä suunnalta.
Erilaisista pyöryköistä ja vegenugeteista on myös helppo lähteä kokeilemaan kasvisruokaa. ”
Missä teet ruokaostoksesi? Mistä innostut Lidlin valikoimassa?
”Käyn ihan tavallisissa ruokakaupoissa, ja joskus myös aasialaisissa marketeissa. Lidlissä on tosi hyvät ja edulliset tofut. Myös valmis-hummus on hyvää ja vegaaniset tuorejuustot sekä siivutetut vegaaniset juustot eli vuustot päätyvät ostoskoriini. Lidlistä saa myös ihan kaikki kauramaidot ja -kermat.
Kasviksia ja hedelmiä ostan myös paljon Lidlistä. Joitain erikoisempia juttuja, kuten esimerkiksi ravintohiivahiutaleita ei Lidlistä saa, ne haen muualta.”
Ravintohiivahiutaleet
Näillä saa tosi hyvää, umamista ja juustoista makua ruokaan. Käytän ravintohiivahiutaleita parmesaanin tapaan pastan päällä ja sekoitan risottoon loppuvaiheessa. Pizzaan voi tehdä vegaanisen juustosekoituksen ravintohiivahiutaleista, raastetusta vegejuustosta ja kaurakermasta. Lapset rakastavat ja söisivät ravintohiivahiutaleita sellaisenaan.
Sitruunat
Sitruunat sopivat melkein kaikkeen. Käytän mehua mutta myös kuorta. Aika usein, kun mietin ja maistan, mitä ruoka vielä vaatisi, on vastaus happo. Siihen tarkoitukseen käytän sitruunaa ja toki myös välillä etikkaa.
Kahvikauramaito
Sitä pitää aina olla kahviin, mutta myös ruoanlaittoon. Kahvikauramaito sopii erinomaisesti vaikkapa perunamuusiin.